Tiedän, tiedän - lahjattomat reenaa, mutta kuitenkin. Käytiin eilen kokeilemassa radalla yhteismenoa Taben treenivuorolla. Ja kyllä poika tosiaan pinkoo! Siinä sai mamma panna parastansa ja kuitenkin olin myöhässä lähes joka valssissa. Rata alkoi kahdella hypyllä ja suoralla putkella, jonka jälkeen taas mentiin suoraan hypylle ja siitä kaarevalle putkelle. Ei siinä auttanut muu, kuin jättää Riesa lähtöön ja mennä itse ensimmäisen putken taaimmaiseen päähän kutsumaan ja sittenkin just ja just ehdin ohjata sen seuraavaan putkeen. Wau, mikä vauhti! Tämän jälkeen alkoivat sitten valssit, joissa olin siis myöhässä lähes jokaisessa, mutta Riesa antaa niin paljon anteeksi ja tosissaan pyrkii tekemään, mitä ohjaaja pyytää. Joten virheittä selvittiin radasta niin kauan, kuin muistin radan. Samat kuviot tehtiin myös takaaleikaten, eikä siinäkään ollut ongelmia. Yhdessä leikkauksessa tein viime hetken muutoksen ja Riesa teki lähes täyskäännöksen hypäten käsivarteni alta esteen yli. Uskomaton kaveri!
Mutta kaikkei hurjimmalta kuitenkin tuntuu palkata Riesaa. Ei millään namilla, ei heitetyllä pallolla tai piippilelulla taskussa vaan kunnon revityslelulla. Arvatkaa vaan, miltä tuntuu ne muutamat hetket, kun pidät lyhyttä punosta käsiesi välissä ja näet, kun kiiluvasilmäinen kuolasuu ryntää kohti hakemaan palkkaansa. Siinä ehtii yhden jos toisenkin kerran toivoa, että sihti on kohdallaan ja nuo koiran kokoon uskomattoman suuret hampaat osuvat naruun eikä sormiin. No, tällä kertaa selviittiin ilman mustelmia tai ruhjeita.
Että jäi hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa!
Kuva Jenny Oksanen
*click*
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.