Riesa kävi maanantai-iltana tapaamassa kettua Vihdissä. Tabe jäi vielä kotiin, koska leikkauksesta oli kulunut vasta viikko. Etukäteen epäilimme Riesan luolamieskoirataipumuksia, vaikka sekä sisko että veikka ovat kunnostautuneetkin keinoluolilla ja saavuttaneet käyttövalion arvon. Sen verran vähän se yleensä osoittaa kiinnostusta mitään villieläimiä kohtaan. Riesa on Mimmi-mamman nössöpoika, jonka parhaimmat saavutukset on saatu olemalla hyvän näköinen. Tosin agiradallakin se on melko menijä. Suuri menestys on vielä tosin antanut odottaa itseään.

No, joka tapauksessa keinoluolat oli aikas jännä paikka. Luolasto oli sijoitettu vanhaan viljasiiloon. Sieltä kuului melkoinen haukku, kun koira toisensa jälkeen päästettiin ahtaisiin käytäviin tekemään tuttavuutta ketun kanssa. Taben Etta-emo liikkui luolissa tottuneesti vanhasta muistista. Kettu ryömitytti rouvaa käytävältä toiselle ja taisi päästä vähän näpäyttämäänkin, koska Etta selvästi kävi varovaisemmaksi oltuaan kosketusetäisyydellä repolaisesta. Mutta intoa silläkin riitti, kun se nostettiin pois putkesta.

Riesa sai ensimmäisen kosketuksen kettuun avoimessa putkessa. Kettu oli siis pesässä ja Riesa kuikuili avoimessa putkessa metallisen portin läpi kettua. Kyllä oli jännää. Ja vähän pelottavaakin. Mutta pikkuhiljaa poika tuli rohkeammaksi ja ketun ollessa häkissä uskalsi Riesa jo vähän availla ääntäänkin. Mutta vain vähän. Ja se kun ei yleensä ääntänsä säästele!

Seuraavana vuorossa oli Brando, Taben velipoika. Kovasti oli poika pollea, kun tuli siiloon, mutta kävi sekin kumman hiljaiseksi ketun tavatessaan. Omituinen kaveri tuijotteli häkistä, joten Brando totesi, että nähty on, lähdetään. Vasta kun Viisu tuli Brandon tueksi ja päästi haukahduksen, pääsi Brando vauhtiin. Jo löytyi pariskunnasta rotumääritelmän mukaista pelotonta luolakoiraa. Kyllä siilon lattialaudat pölysivät ja tärykalvot joutuivat koetukselle, kun Brando ja Viisu yhdessä keskustelivat ketun kanssa.

Tämä riitti tällä kertaa. Ensi kerralla Tabekin on toivottavasti mukana. Eihän näistä ole tarkoitus mitään metsästäjiä tehdä, mutta on se vaan mielenkiintoista nähdä, kuinka rodunomaiset taipumukset ovat siirtyneet kaupunkilaiskoiriin, joiden suuret metsästysretket tahtovat rajoittua citypupujen  haukkumiseen remmin päässä.