Vajaan vuoden omistuksessamme ollut Touran sanoi jokin aika sitten sopimuksensa irti ja kieltäytyi kyyditsemästä meitä enempää. Se ei vaan suostunut lähtemään käyntiin. Antoi ultimatuminsa pari viikkoa sitten sunnuntaiaamuna, kun oltiin lähdössä Karjaalle näyttelyyn, mutta suostui vielä neuvottelujen jälkeen   kyyditsemään meidät Helsinkiin illan suussa. Maanantaina  se ei sitten enää inahtanutkaan, joten isäntä joutui turvautumaan nuoruutensa menopeliin, polkupyörään päästäkseen töihin. Touran kyyditettiin hinausautolla korjaamoon. Toisen kerran vajaan vuoden sisällä!  Tähdet eivät ilmeisesti olleet suotuisia meidän ja Touranin suhteelle, joten päätimme jättää hyvästit sille.

Viime perjantaina sitten haimme Toyota Corolla Verson paikkaamaan Touranin mentävää aukkoa. Tällä hetkellä tuntuu, että Dcat, kuten sitä tuttavallisesti nimitetään, tulee sopeutumaan vallan hienosti meidän joukkoomme. Ensimmäinen kriteeri autoa valitessa on, että tavaratilaan tulee mahtua meidän isompi koirahäkki. Muu on sitten plussaa. Lauantaina Dcat pääsi  jo tositoimiin, kun kävimme Hämeessä häitä viettämässä. Takaisin tullessa autossa oli kuusi aikuista ja hyvin se jaksoi kiihtyä vielä täydessä lastissakin. Isäntää vaan pitää  toppuutella, jotta malttaa ajaa rajoitusten puitteissa. Jottei joudu jälleen siirtymään poljettaviin kulkuneuvoihin - tosin eri syistä tällä kertaa.

Ajattelin minäkin sitten lopulta siirtyä pyöräilemään. Sen verran olen kuullut ystävällismielistä naljailua auton käytöstä kolmen kilometrin pituisella työmatkalla. Syitä auton käyttöön kyllä löytyy: täytyy käydä kaupassa, sataa, vastatuulee, on kiire. Eilen sitten ei ollut kiire, ei satanut, ei tuullut enkä keksinyt yhtään syytä, miksi en lähtisi polkemalla töihin. Pakkasin pyörälaukkuni, otin pyörän esille ja läksin polkemaan kohti Myyrmäkeä. Vieläpä pitempää reittiä. Voi että olin reipas! Enää viimeinen mäki ja olisin perillä. Vaan silloin huomasin, että olin jättänyt pyörälaukun tohkeissani pihalle. Siellä oli työpaikan avain, joten en pääsisi sisään, siellä oli kännykkä, joten en voinut soittaa ja tarkistaa, olisiko isäntä korjannut laukun talteen, siellä oli myös rahapussini. Hetken ajattelin luottaa isännän huomiokykyyn, mutta sitten luottamus petti ja käänsin pyörän kotia kohti. No, olihan se isäntä korjannut laukun talteen. Mutta nyt kello olikin jo niin paljon, että turvauduin jälleen Golfiini, ja ajoin lähes hyvällä omalla tunnolla takaisin työpaikalle. Ajassa saatoin voittaa kymmenen minuuttia, tai ainakin viisi! Tänään  tulin suosiolla autolla töihin, kun pitää ehtiä kotiin, että päästään ajoissa lähtemään mökille.