Kiva juttu! Kirjoitin just hieman kitkerän kirjoituksen nuorison mekastuksesta Spanäsissä viime viikonloppuna. Ja kirjoitus hävisi kuin tuhka tuuleen. Joku ennakkoetiäissensuuri, jonka tarkoituksena on estää keski-ikäisen täti-ihmisen purnaus mekastavasta nuorisosta?

No, purnaan kumminkin. Oltiin siis viikonloppuna mökillä. Mökkimme sijaitsee Pohjanpitäjänlahdessa pienen lahdenpoukaman perukoilla. Lahden molemmin puolin on toistakymmentä mökkiä, rakennettu joskus kuusikymmentäluvun alkuvuosina. Vakiintunutta mökkiläisaluetta, missä suuri osa asukeista alkuperäisiä tai näiden jälkeläisiä. Useassa mökissä kesiä viettää jo kolmas, joissakin jopa neljäs sukupolvi. Rauhallista aluetta - yleensä.

Yhdessä naapurimökissä on jo muutaman vuoden ajan tullut tavaksi, että suvun nuoriso kavereineen valtaa mökin yhdeksi kesäviikonlopuksi. Ja meteli on melkoinen. Paristakymmenestä varhaisessa aikuisiässä olevasta kasarilla syntyneestä  nuoresta miehestä lähtee melkomoinen desibelimyrsky heidän huutaessa epämääräisenä kuorona öööööööööööööööööötä. Lisätään vielä poppikone soimaan täysiä ja jonkun älypään paikalle raahaama rumpusetti. Tämä asetelma yhdistettynä kalliolla veden äärellä sijaitsevaan mökkiin, voi vain kuvitella, kuinka kokonaisvaltaisesti juhliva porukka hallitsee rauhallista poukamaamme. Meteli pääsi tänä vuonna vauhtiin tosin vasta lauantaina puolilta päivin laantuen pikkuhiljaa sunnuntaina aamukahdeksaan mennessä. Porukka on siis hieman rauhoittunut aiemmista vuosista. Turnauskestävyys alkaa pettää? Aikaisempina vuosina juhlat ovat käynnistyneet täyteen vauhtiin jo perjantaina ja lauantaina puolilta päivin on ollut tapana viettää puolen päivän aikaan hetken hiljaisuus ja päivälepo. Auta armias, jos ja kun meidän koirulit käväisivät uimassa ja pitivät pienen haukkukonsertin. Naapurista kuului kovaäänistä käskytystä hiljentää koirat! Arvata sopii, hiljennettiinkö!

Yksi viikonloppu kesässä! Ketä se häiritsee? No, ainakin minua. Varsinkin, kun yhtenä vuonna juuri samaisena viikonloppuna meilläkin oli vieraita. Selitä siinä sitten, että yleensä täällä on tosi rauhallista. Onneksi emme ole aivan rajanaapureita eikä meteli kuulu mökkiin sisälle. Olisi tosin ollut mukavaa nauttia kauniista kesäillasta mökin terassilla katsellen silkkiuikkuemoa neljän poikasensa kanssa. No, nyt meni jo hempeilyksi.