Nukuin pommiin. Tai ei kai niin voi sanoa, kun olen päättänyt, että saan aamuisin nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Kelloradio saa soittaa isännälle aamuherätyksen puoli kuuden - kuuden maissa, minä jatkan unia, jos nukuttaa. Tänään nukutti lähes seitsemään. Selitin itselleni, ettei tässä mitään kiirettä. Kiitos liukuvan työajan. Mutta kun yleensä olen jo töissä seitsemän pintaan ja lähden kotiin kolmen maissa. Ihminen on omituinen olento, ainakin minä, joka tekee itselleen sääntöjä ja määräaikoja silloinkin kun ei ole pakko!

Tabelle aamuruoka, itselle puuro ja nopea vilkaisu aamun lehteen. Isäntä päästi Taben pihalle, joten aamulenkki sai jäädä väliin. Tehdään sitten reilumpi lenkki illalla. Töiden jälkeen mennään kuitenkin hallille tekemään vähän agia. Näin lupasin Tabelle.

Ja ei kun menoksi. Ovi kiinni ja samalla tajusin, että autonavain jäi kotiin. Samoin kotiavain. Onneksi känny oli taskussa, joten soittelin Ellulle, josko tyttö olisi kotona. Oli kotona. Nukkumassa. Ilmoitin iloisesti poikkeavani aamukylässä hakemassa vara-avaimen. Onneksi lapsi asuu kadun toisella puolella ja onneksi ei ollut aamuvuorossa. Toisena vaihtoehtona olisi ollut Mimmi, joka asuu puolen kilometrin päässä. Mutta siitä en pahemmin olisi hyötynyt, kun Mimmin avain on - jossain. Varmassa paikassa mutta ei ole vähään aikaan tullut vastaan. Kehenhän tuo tyttö on tullut?!