Onpa vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi tänne jotain piipersin. Syynä hiljaisuuteen on ollut tulehdusrypäs, jonka kouriin onnistuin pääsemään. Tuskin olen konetta vilkaissutkaan, saati avannut. Ok, pari kertaa oon katsellut, mutta tosi vähiin on jäänyt. Tämä kertonee, että kipeenä on oltu!

Nielutulehdus, poskiontelotulehdus, korvatulehdus. Kaikki yhtä aikaa. Ei ollut kivaa. Nyt toimii nielu eikä poskissa ole enää painetta, mutta korvassa pöpö jatkaa eloaan. Korva on edelleen tukossa huolimatta siitä, että viime maanantaina kävin korvalääkärissä. Yleislääkäri epäili, että tärykalvossa on reikä, joten sain passituksen erikoislääkärille. Ei ollut reikää korvassa, vaan sitten oli. Mokoma puhkaisi sen. Pitkään sitä ehtikin elää, ennen kuin tämä tuli kohdalle. Ymmärrän pikkulapsia, jotka huutavat pää punaisina joutuessaan tähän käsittelyyn. Minä en huutanut, mutta lääkärin mukaan taistelin niin tarmokkaasti vastaan, ettei hennonnut imeä riittävästi räkää pois. Tästä seurauksena korva on siis tukossa. Se vain humisee ja välillä kuulen sykkeen. Pää on kuin pussissa.

Pitäisi mennä uudelleen lääkärille. Mutta kun se tietäisi uutta puhkaisua. Keräilen rohkeutta. Oppisiko sitä elämään tämän huminan kanssa? Ja onhan siinä etunsa, ettei kaikkea kuule. Eikä se pahemmin särjekään. Meniskö se sittenkin itsestään pois?