Onpa vähän vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoituksen. Josko ryhdistäytyisi ja näin isänpäivänkunniaksi sulkeutuisi tänne omaan pikku kammioon. No ei, ollaan me jo käyty ukkia tervehtimässä ja tytöt tulossa kohta syömään kakkua, jonka itse omin pienin kätösin eilen väänsin ja tänään koristelin aidoilla hollantilaisilla mansikoilla. Nam! Tabekin tykkäsi, kun sai nuolla kulhon. Nyt on sitten korvakarvoja myöten vaniljakastikemaitorahkamömmössä. No, Riesa  auttaa pesussa, kunhan tulee.

Ja mitäs sitten on tapahtunut sitten viimeksi? No, ensimmäiseksi tulee mieleen Mimmi. Käytiin taas kääntymässä Meilahdessa. Tällä kertaa haettiin vauhtia terveyskeskuksesta ja saatiin lähete neurologiselle polille ja vieläpä piipaa-autolla - tosin ilman ujellusta. Noudatettiin neuvoa, että ei ne sieltä ambulanssilla tulleita käännytä. No, nyt ollaan sitten viisaampia. Kyllä käännyttävät! Tilanne kun ei ole akuutti. Vaikka jalat eivät pelaa, vaiva ei ole kiireellinen. Joten ei kun taksilla takaisin.  Ja kun kerta magneettikuvauskin on varattuna tammikuun alussa. Eikä aikaa ensimmäisistä oireista ole ensi vuoden tammikuuhun mennessä kulunut kuin kolme vuotta. Lähetteen magneettikuvaukseen Mimmi sai tämän vuoden heinä-elokuussa. Joten voi sanoa, että tilannetta on seurattu!

Tällä kertaa olimme sen verran sitkeitä, että saimme neurologin lupaamaan yrittävänsä aikaistaa kuvausta. Ja aikaistuihan se sentään kuukaudella! Jotenkin vaan joskus tuntuu, kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Alkaa pikkuhiljaa käymään hermoille!

No, onneksi Mimmi on kuitenkin välillä pystynyt käymään treeneissä ja viikko sitten jopa kisasi Riesan kanssa. Jalat toimivat tällä kertaa lähes kaksi viikkoa!

Olen tässä viikonlopun aikana väkertänyt tulevien agilitykisojen aikataulua ja työvuorolistoja. Alan pikkuhiljaa olla voiton puolella. Kyllä tää tästä! Ja ensi vuonna atd:ssä sitten onkin iso joukko uusia ylitoimitsijoita, joten tämä taitaa minun osaltani olla viimeinen keikka atd:n nimissä.