Oltiin viikonloppu Ahvenanmaalla. Kuudetta kertaa. Ja luonnollisesti kyseessä oli Winter Agility Games -tapahtuma . Herätys perjantaina kello neljä ja viiden aikaan lähtö. Ensin kyytiin tulivat Mimmi ja Riesa, sitten Jantsu ja Brando. Hyvin mahtui! Ja ei kun auton keula kohti Turkua.

Vanhan tavan mukaan poikettiin Tammisillassa kahvilla. Vähän ihmettelin, kun ei näkynyt tuttuja kahvilla. Tai no, pari tuli vastaan ulko-ovilla, kun mentiin sisälle. Mutta mielessä kävi, onko porukka keksinyt uuden tukikohdan Turun lähiseuduilta. Juteltiin niitä näitä ja hörpittiin kahvia. Mietittiin, että mikäs hätä tässä. Mielummin  pöydän ääressä istuskellaan kuin satamassa autojonossa. Ja aikaa on! Näin luultiin, kunnes tajuttiin, että itse asiassa meidän pitäisi juuri sillä hetkellä olla siellä satamassa jonottamassa sisäänpääsyäYllättynyt

Lievästi painavalla kaasujalalla saavuttiin satamaan lähes viimeisinä. Kyllä oli laiva täynnä autoja. Neljässä rivissä ja meidän biili yhtenä viimeisistä poikittain jonossa. No, ehdittiinhän me - eikä tehnyt heikkoakaan. Näinhän asia oli suunniteltukin.

Eckerössä majoituttiin Hotelli Elviraan, joka sijaitsee paikallisen postitalon kupeessa heittomatkan päässä hallista. Tai oisko kuitenkin jonkun elukan kuseman verran. Perjantai-ilta kului aterioinnin ja pokerin merkeissä. Katseltiin pienenä piristyksenä viime kesän Agirodun möllijoukkueradat. Noin niin kuin kisamielen nostattamiseksi.

Aamulla eka startti kello 8:20, toinen 10:15 ja siinä sitten olikin lauantain virallinen osuus meidän osalta. Ensimmäisellä radalla Tabe otti kiellon pussilta eli palasi takaisin. Lemppariesteeltään. Hämmentävää. Muuten rata oli ihan mallikas kepeille asti, jotka sitten ihan tuntematon juttu Tabelle. Joten kielto ja putkeeeeen! Tokalla yritykselläkään ei vielä onnistunut mutta kolmas toden sanoi. No, viimeinen kepukka jäi kiertämättä, mutta en lähtenyt sitä korjaamaan, kun muuten kulki kivasti. Otti kontaktit, tosin hyppäsi A:lta ja keinun teki mallikkaasti. Vaikka kyseessä olikin kuuluisa hyppyvehje, joka pienenmmän koiran kanssa pomppii vielä muutaman pompun koiran jo pysähdyttyä laudan päähän. Siinä sitten moni kuuliainen haukku seisoi etutassut maassa peräpään vielä keinuessa edes takaisin.

Toka rata lähti liikkeelle mallikkaasti kunnes kepit tulivat eteen. Taas pari yritystä ennen kuin onnistui. Ja pussilta kielto ja vielä yksi aidalta. Näyttää siltä, että kun tulee virhe, pasmat sekoavat ja Tabe tabettaa. Tosin ei enää niin mahdottomasti. Piirit pienenevät koko ajan! Saattavat ajan kanssa jäädä kokonaan pois!

Sunnuntaina oli vielä yksi startti, joka lähti vauhdikkaasti käyntiin. Tabe kävi tosi kuumana, kun joutui olemaan lähdössä kolme koiraa ennen omaa vuoroa. Ja namittaminen on silloin kielletty. Ja kun vielä Gizmo-veli oli radalla. Joten kun asetin Taben lähtöön, huomasin että kontakti meidän välillä ei ollut paras mahdollinen. Joten - se karkasi lähdössä. Ensimmäisen kerran Huuto Kielto hypyltä ja A:lta. Kohellusta, jonka ilmoitin sille, että nyt loppui pelleily ja tehdään loppurata mallikkaasti. Ja näin tehtiin. Kepitkin meni ekalla kerralla oikein! Kontaktit tehtiin loppuun käskyn alla ja lähdettiin vasta luvalla.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis, vaikka hyllyprosentti meillä onkin sata. Uskon vakaasti, että jonakin päivänä, ehkä ei kovin pitkänkään ajan kuluttua saadaan jo tuloskin aikaiseksi.

Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava - kuten aikaisempinakin vuosina. Kotona oltiin yhdentoista maissa ja tämä päivä on sitten kulunut reissusta toipuessa.