Eipä ole tullut vähään aikaan kirjoiteltua. Kun mitään ihmeempää ei ole tapahtunut. No, käytiin me toki Taben kanssa Kirkkiksellä kisaamassa parin hyllyn verran. Meno oli vauhdikasta ja toisella radalla kävi jo mielessä, että tehdäänkö me jopa tulos! No, ei sentään. Kepeillä sitten ratkes ja Tabe taabetti. Mutta puoli rataa meni jo vallan mallikkaasti.

Päätin, että nyt treenataan. Varsinkin varmat kontaktit alkoivat tulla epävarmoiksi. Syynä lienee, että targetin häivyttämisen sijasta hävitin koko lätkän ja Tabe parka tuli epävarmaksi, missä sitä pitikään pysähtyä. No, ollaan palattu takaisin lätkään ja kontaktit löytyvät taas treeneissä.

Treenitaukopäätöksestä huolimatta ilmoitin Taben Kirkkisen kisoihin Masalan kuplaan. Sinne onkin tulossa melko joukko nuoria bordereita. Mielenkiintoista, miten Tabe käyttäytyy kaikuvassa kuplassa. Wilma ainakin oli melko vipeltäjä kuplakisoissa, kun mamman käskytys hävisi ties minnekä. No, silläkin kuten myös yleisöllä ja tuomarilla oli hauskaa. Voi olla, että hupiosastolle päädytään nytkin. Pääasia kuitenkin meillä vielä on kuitenkin kisakokemuksen kartuttaminen. Kyllä se järkikin joskus tulee. Näin uskon!

Mummelit olivat viime viikolla meillä muutaman päivän. Siis Pilvi ja Wilma. Tabe oli Mimmillä evakossa. Kyllä oli mukava fiilistellä Wilma kainalossa. Ja tuli siivottuakin mummo; melkoinen turjake kun oli. Yksi ilta meni nyppiessä ja Mimmi sai vielä viimeistellä. Wilmassa kun  on niin paljon nypittävää. Sievä koira sieltä karvojen joukosta paljastui. Täytyy vielä laittaa kuva tytöstä, kunhan ehdin.

Tein eilen päätöksen, että ensi kesänä jätän kouluttamisen muille. Onpa sitä tullut koulutettuakin jo monen vuoden ajan kesät talvet. Katsotaan sitten syksyllä uudelleen, jos kysyntää on.