Ei natsannut viime sunnuntaina, ei tosiaan.  Nollat jäivät saamatta. Kolmella radalla yritettiin. No, hyppäriltähän meillä ei ollut muuta haettavaa kuin mainetta ja kunniaa. Sitäkään ei sitten tullut. Hyllylle päädyttiin!

Ensimmäinen rata alkoi mallikkaasti. Tabe pysyi lähdössä ja ensimmäiset esteet suoritettiin vauhdilla ja ohjauksessa. Sitten tuli vastaan kepit. Tabe päätti, että viimeisestä välistä ei ole väliä, joten jätti sen pujottelematta. Ei kun syliin ja häkkiin häpeämään.

Toisella radalla jälleen hieno aloitus. Sitten tuli vastaan keinu, johon olisi ehkä jo pitänyt lopettaa rata. Mutta kun en ollut varma, mitä itse tein. Mutta A:n jälkeen olin varma. Loikkasi esteeltä ilman lupaa. Tosin kontaktialueelta, mutta kuiteskin. Palautin Taben A:lle, jolloin se toisti loikkansa. Ei siis ymmärtänyt hienon hienoa vihjettäni. Joten syliin ja häkkiin.

Kolmas rata oli siis hyppäri. Jo rataan tutustuessa tuli tunne, että ei taida olla meikäläisen rata. Alussa oli toki käännöksiä ja putkiin menoja, jotka sopivat meille vallan mainiosti. Mutta sitten radan puolen välin jälkeen meidän painajaisosuus: radan pitkä sivu. Lähtö aivan perimmäisestä nurkasta. Hyppy, rengas, lähes suora putki, hyppy ja seuraava hyppy takaa. Nämä siis suorassa linjassa. No, ei auta kuin yrittää. Jos pääsisin riittävästi Taben eteen sen kiertäessä suoran ensimmäiselle hypylle. Tällä mentiin. Heitin Taben hypylle ja lähdin juoksemaan kohti putkea unohtaen ohjaamisen. Tabe juoksi perässä renkaan ohi. Siis koko esteen. Ja sitten putkeen. Niin kuin pitikin. Ja se oli siinä. Mutta fiilikset oli tosi hyvät. Tabe oli kuulolla ja teki, mitä käskin.  Lähdössä tiukka jaakotus, kepit mallikkaasti putkesta 'väärällä' puolella loppuun asti, vaikka edessä oli toinen putki. 

Mahdollisuudet olivat hyvät, mutta sitten tuli  juoksuosuus. Ja siihen mätkähti! Pitäis kai opetella juoksemaan? Ja ohjaamaan samalla? Helpottais huomattavasti. Katselin sitten kotona radat videolta. Kyllä mun 'juokseminen' on onnetonta! Eihän se edes ole juoksemista. Yritän vaan epäitoivoisesti ehtiä paikasta A paikkaan B. Tuntuu toivottomalta, joskus. Miten sitä enää oppisi uudestaan ? Joskus oon osannutkin. No ei auta, näillä mennään.

                                                ***************

Eilen oli kulunut vuosi Wilman poismenosta. Vieläkin on välillä kova ikävä. Oli se niin ihana koira! Kuvia toki voin katsella ja muistella kaikkia hassuja tapahtumia ja Wilman tekosia. Mutta videoita en vieläkään ole voinut katsoa. Jonakin päivänä sitten. <3