Lähes viikko vierähtänyt viimeisestä agikoitoksesta eli Agirodusta. Näitä ollaankin kierretty viimeiset kymmenen-yksitoista vuotta. Tänä vuonna Lappeenrannassa. Että oli kuuma! Kuten myös kymmenen vuotta sitten. Perinteisesti Agirotu vietettiin siis helteisessä säässä. Se koettelee. Välillä käy jopa mielessä, että mitä järkeä on kärvistellä polttavassa auringossa muutaman startin vuoksi. Mutta toisaalta, onhan se kivaa. Kunhan muistaa juottaa ja kastella kisakaveriaan eikä haittaa tekisi, jos vaikka  välillä itsekin ottaisi vesihuikkaa ja sipaisisi aurinkorasvaa paljaaseen pintaan. Tänä vuonna muistin aamulla, mutta rasvanlisäykset unohtuivat päivän mittaan, joten tuliaisena oli punainen niska, pohkeet ja varpaat. Jälleen kerran.

Lähdimme reissuun perjantaina töiden jälkeen. Tällä kertaa kepokin suostui lähtemään mukaan roudaamaan tavaraa, auttamaan leirin pystyttämisessä, kuvaamaan ratoja, toimimaan tolppana. Ts. hoitamaan tärkeitä avustavia tehtäviä. Ja hienosti hoitikin, kiitos hänelle, vaikka luulenkin, että muutamat seuraavat agirodut saadaan taas kiertää ilman kepoa. Agirotu kun ei välttämättä ole se juttu sellaiselle ihmiselle, joka ei tähän lajiin ole hurahtanut. Kaksi päivää kentän laidalla ja kun ei olla kisapaikalla, sitten käydään ratoja läpi suullisesti.

Mitään suurta sukseeta emme tänä(kään) vuonna saavuttaneet. Perjantain startit jätimme väliin, joten kilpailut käynnistyivät sitten toden teolla vasta lauantaina. Meillä Taben kanssa ensimmäinen rata oli ihan ok, nollaa pukkasi, kunnes vanha dementia-peikko iski ja unohdin yhden hypyn. Tämän sain tietää vasta radan jälkeen. Radalla ihmettelin vain, miksi rataantutustumisessa en ollut huomannut  hypyn tarjoavan putken väärää päätä. Vai oliko se  väärä pää? Vai mihin päähän sitä pitikään mennä? Tabe ei kuitenkaan odotellut pohdiskeluni lopputulosta, vaan pujahti siihen päähän, joka oli hypyltä tarjolla. Välistä siis jäi toinen hyppy, joka olisi ohjannut koiran suoraan oikeaan päähän. Että tälleen tällä kertaa. Lähtö sujui, kontaktit sujuivat samoin kepit. Eli kaikki meidän aikaisemmat kompastuskohdat toimivat hyvin.

Radan jälkeen Tabe oli ihan naatti. Täysin poikki. Helle ja Tabe ei ole paras yhdistelmä. Ei muuta kuin vettä ja paljon! Ja kastelua. Seuraavaan starttiin oli monta tuntia, joten Mimmi sekoitti Tabsulle palautusjuomaa.

Toiselle radalle mentäessä Tabe oli jo tointunut hyvin ja lähti virkeänä liikkeelle. Rata kulki ihan hyvin, jopa hienosti meidän radaksi, kunnes Tabe päätti jättää kepit puolessa välissä ja kiipesi A:n harjalle ihailemaan maisemia. En tiedä, oliko kettuilua siitä, että pilasin edellisen radan , mutta nyt siis minun aivoni toimivat paremmin. Harmin paikka, nolla oli taas niin tyrkyllä eikä keppien jälkeen olisi ollut mitään ongelmallista meille. Hyvä sanoa näin, kun emme loppurataa suorittaneet. Joten Tabe tuli nätisti A:lta alas ja teki päätteksi vielä mallikkaan kontaktin!

Siinäpä sitten tämän vuoden Agirodun virallinen osuus. Riesalla ja Mimmillä ei mennyt sen paremmin, kaksi HYLyä heilläkin kotiintuomisina.

Illalla sitten saunottiin ja rillattiin muiden BAT:ilaisten hauskassa seurassa Marjolassa. Kaunis paikka Saimaan rannalla vain kivenheiton päässä kisapaikasta. Itse huoneet melko vaatimattomat varustukseltaan, mutta kyllä siellä yönsä vietti.

Sunnuntaina oli vuorossa sitten Open Class, joukkueviestit ja sennukisat, OC ekana. Olin ilmottanut siihen Taben Mimmin kanssa. Startti heti aamusta, kun ei aurinko vielä porottanut kovin kuumasti.  Tabe hyvässä vireessä, samoin Mimmi. Aluksi pari hyppyä ja A. Kova vauhti ja Taben askeleet eivät osuneet kohdilleen: Tabe ryntäsi vauhdilla päin A:n nousua, mistä sitten putosi reilun metrin korkeudelta niskoilleen maahan. Hurjan näköinen kuperkeikka! Koira vähän pöllämystynyt, mutta valmis jatkamaan rataa. Mutta onneksi Mimmi kuitenkin keskeytti radan tuomarin hämmästykseksi. Niissä adrenaliinihöyryissä ei pienet eivätkä isommatkaan kivut heti tunnu. Usein vasta tuntien, jopa päivien kuluttua. Joten mielestäni fiksu päätös.

Samoin Tabelta jäi myös joukkuerata ja sennurata tekemättä. Johtuiko sitten tästä vaiko tästä huolimatta, High energy BATterriers ylsivät hienosti neljänsiksi! Tabea paikkaamaan saatiin aito pohojalaanen Masa. Ja hienosti paikkasikin!

Sennurata olis ollut ihan kiva rata kisata Tabsun kanssa. Ei mitään pitkiä suoria juoksuja vaan kivaa kieputusta. Tosin en tiedä, olisko aivot toimineet sen paremmin Taben kanssa kuin Riesankaan. Olin ihan hukassa. Riesa tavoiltaan poiketen kyseli useammassa kohdassa, mitä halusin sen tekevän. Enkä osannut sitä sille kertoa  Unohdin käskyt, unohdin ohjauksen, unohdin radan. Aivot yhtä keitettyä puuroa! Sitä se tekee, kun laitetaan seniori-ikäinen tätiohjaaja kahden vuorokauden hellehelvetin jälkeen radalla. Hyvä, että osasin suunnistaa ulos radalta. Noloo!

Mutta tällaista tällä kertaa Agirodussa. Ensi vuonna mennään sitten Kuopioon?

ps. käytiin eilen Tabsun kanssa Niina Sorvarilla tsekkauksessa. Onneksi ei mitään suurta vahinkoa sattunut. Saatiin hoito-ohjeeksi venyttelyä ja kylmähoitoa. Näillä pitäisi Tabsu hoitua.