Herranen aika, kylläpä aika rientää! Eihän siitä nyt noin pitkään ole kulunut, kun viimeksi kirjoitin! Mutta kuiteskin, ollaan jo kohta lokakuussa ja ruska tekee tuloaan. Kesä on enää muisto.

Agirodun jälkeen oli karsintojen vuoro Seinäjoella. Mimmi ja Riesa kehässä. Ihan hyvinhän heillä. Pääsivät toiselle päivälle, mutta siellä sitten tuli pari hyllyä ja kisat loppuivat siihen. Mutta eivät ne huonoja ratoja olleet; se vaan on niin pienestä kii. Ehkä sitten ensi vuonna.

Loma kului mökkeillen ja käytiin me Saarenmaallakin kylpylöimässä. Mukava reissu. Täytyy ottaa uusiksi. Loman jälkeen oli sitten vuorossa Ahvenanmaa. Agilityn merkeissä, tottakai! Siellä vuorostaan kilpailtiin borderterrierin rotumestaruudesta. Tabsu, yllätys yllätys, sijoittui kolmanneksi heti emonsa ja veljensä jälkeen.  Mestaruus ratkaistiin kahden kolmosluokan radan yhteistuloksella. Tabe teki ensimmäisellä radalla puhtaan suorituksen pienellä yliajalla ja toisella radalla sitten keppikiellon vuoksi yliaikaa tuli vähän enemmänkin. Mutta kaksi tulosta kolmosissa joista toinen virheetön rata! Olo oli lähes kuin voittajalla! Virallisilla kakkosluokan radoilla ei sitten sen kummempia saatu aikaiseksi. Mimmi juoksi yhden radan Taben kanssa, sai vitosen kepeiltä ja yliaikaa. Siinäpä se.

BAT:n omissa kisoissa Mimmi niin ikään kilpaili Taben kanssa kahdella radalla. Tabe tekee Mimmin kanssa nättejä käännöksiä. Johtuisko siitä, että Mimmi kertoo ajoissa, mihin mennään? Mutta vauhti on selkeesti hitaampi kuin minun kanssa. Ainaskin siltä se tuntuu. Sen lisäksi, että meillä on näyttävät kaarrokset  Mutta Mimmi, turha luulla, Tabe on ja pysyy mun agikoirana. Se on meidän Juttu

Viime lauantaina sitten mentiin Lohjalle hakemaan nollia. Kolme rataa, kolme hyllyä. No joo, ei se aina natsaa. Mutta oli niissä radoissa jotain hyvääkin. Pysyi hienosti kaikissa lähdöissä, ekalla radalla kiva keinu, tokalla hienot kepit ja kolmannessa hyvä käännös (saksalainen?). Ja vauhti oli ennallaan. Oli hyvässä kontaktissa ja teki, mitä mamma pyysi. Se ajoitus, se ajoitus! Joskus kun sen saisi kohdalleen.

Kyllä nyt on sellainen olo, että olisi aika siirtyä eteenpäin. Kolmosiin. Lokakuun alussa kokeillaan taas.