Sunnuntai oli pitkästä aikaan kisapäivä. Tai iltaahan se jo oli. Startti joskus puoli kahdeksan maissa. Harvinaista 'herkkua' mineissä, saati ykkösissä. Iltavuorothan ovat yleensä olleet maksikolmosten alaa.

No, joka tapauksessa. Iltapäivällä vielä olin kahden vaiheella: lähteäkö kisaamaan vaiko jäisi potemaan. Ilmeisesti matkatuliaisena tai sitten ihan kotimaisena tervetuliaisena podin vatsakramppeja ja ripulia. No, suoli tuli varmasti tyhjäksi ja kun päälle vielä otin kahdesti buranaa, niin otin riskin ja lähdin liikenteeseen. Enpä ole varma, olisinko siinä kunnossa lähtenyt töihin.  Lisäksi muutama viikko sitten venähtänyt/revähtänyt reisi vihoitteli ynnä Thaimaan aalloissa muljahtanut polvi muistutteli itsestään. Mutta eihän tuollaiset nyt agia estä, joten auton keula kohti Hyvinkäätä.

Muutamaa kilometriä ennen Hyvinkään pohjoista ramppia tajusin, että olin jättänyt Taben kaikki paperit kotiin. Kello näytti sen verran paljoa, että emme enää ehtisi niitä kotoakaan hakea. No, ei auttanut muu kuin soittaa kotiin, ja pyytää isäntää tuomaan paprut. Ooteltaisiin seuraavaksi kohdalle tulevalla bensa-asemalla. Lähtihän se isäntä matkaan, tosin ei ihan mukisematta. Mutta suuret kiitokset kuitenkin, että lähti niitä tuomaan. Tosin huomattiin Mimmin kanssa, että ihan turhaanhan me kyykötettäis lähimmällä huoltsikalla, kun siitä ei enää ollut kuin koirankuseman verran kisapaikalle. Joten sinne, että ennätettäisiin kiirehtimättä rataantutustumiseen.  Kaikkee sitä, ensimmäisen kerran koko kisaurani aikana unohdin paperit. Isäntä huomautti, että aina hän joutuu ne kiikuttamaan perään. Pitihän tuokin paikkansa, ensimmänen kerta kun oli. Ja toivottavasti myös viimeinen. Mimmi löysi tilanteesta myös positiivisen puolen: onneksi ei oltu matkalla Turkuun.

Joka tapauksessa, oltiin sopivassa ajoin paikalla ja ehdittiin tutustua rataankin normiajassa. Rata oli meille sopiva, näin ajattelin. Ihan siis suoritettavissa - periaatteessa. Tabe kävi tosi kierroksilla ja vähän jopa jännitin, pysyykö lainkaan käsissä.

Olihan siinä paljon hyvää: pysyi kierroksistaan huolimatta lähdössä, teki hienot puomin ja keinun kontaktit, kääntyi joissakin kohdissa ihan ohjauksen mukaisesti ja suoritti upeasti kepit! Välillä vaikutti ihan agilityltä! Hylly tosin tuli jo ensimmäisen esteen jälkeen, kun jätti pari seuraava hyppyä väliin ja sukelsi suoraan putkeen. Toisenkin kerran.  A:n loikkasi turhan aikaisin, jolloin oma ohjaukseni oli hukassa. Keinun jälkeen piti olla 180 asteen käännös, mutta tytsi teki vielä riemukierroksen ja viimeisen esteen teki takaa. No, tuota takaakiertoa ollaan kyllä harjoiteltu.

Joku voisi ehkä miettiä, mitä me siellä radoilla tehdään, kun koira ei tunnu ihan olevan hanskassa. Ja vastaus on, että haetaan kisakokemusta. Esteet se osaa ja nyt sitten vain yritetään saada sen pikkuiset aivot kestämään myös kisatilanteessa. Uskon vakaasti, että kyllä se joskus vielä malttaa.